Yleistä


Kuinka Cozify toimii?

Cozify Hubin avulla voit automatisoida eri laitevalmistajien langattomat älylaitteet yhdeksi, saumattomaksi kokonaisuudeksi. Laitteiden hallinta, kuten valojen, pistorasiaohjaimien ja muusiikin kytkeminen päälle ja pois päältä tehdään erittäin helppokäyttöisen Cozify applikaation avulla. Voit tehdä sääntöjä parantaaksesi kokonaisuutta, esimerkiksi asettamalla valot syttymään automaattisesti kun astut huoneeseen. Tai teemojen avulla linkittää yhteen monimutkaisempia käyttötapauksia, kuten laita valot päälle, soita musiikkia ja laita tuuletin päälle aamulla kello 7:30.

Käytössäsi ovat monipuoliset ajastukset ja etäkäyttö. Voit myös antaa vieraillesi rajoitetun oikeuden käyttää kotisi laitteita.

Takaisin ylös


Kuinka tietoturva on otettu huomioon?

Langattomista laitteista kun puhutaan, tietoturvan täytyy olla erittäin hyvällä tasolla. Tosin, tietoturva vaatii myös oman kotiverkon osalta perusasioiden pitämistä kunnossa. Verkon on oltava salattu (WPA2). Samoin, käyttäjän on hyvä pitää oman verkon salasana visusti tallessa. Cozify Hubin ja pilvipalveluiden osalta arkkitehtuuri on auditoitu kolmannen osapuolen toimesta. Tiimin jäsenillä on vankka kokemus tietoturvallisten järjestelmien rakentamisesta. Pääarkkitehdillamme ja -ohjelmoijallamme on pitkä kokemus viranomaisalusten operaatiohallintajärjestelmien suunnittelemisessa ja toteutuksessa. Samoja periaatteita on noudatettu tietoturvan osalta myös Cozifyn tuotteissa.

Kamerapalveussa tietoturva on toteutettu aina datan ollessa liikkeesä tai levossa servereillä. Hub salaa kameralta tulevan video streamin: ffmpeg tekee sen salauksen ja srtp protokolla hoitaa datan siirron video-palveluun (salaus: AES_CM_128_HMAC_SHA1_80). Tietoliikenneyhteys hubin ja Cozifyn pilvipalvelun välillä on myös SSL suojattu. Pilvipalvelu on Amazon AWS, joka täyttää ISO 27001:2013 standardin vaatimukset. Ja tallennuksessa on kryptaus päällä serverien puolella (Server side encryption AES-256). AWS auditointi on kolmannen osapuolen toimittama SOC 1/2/3 raportti.

Myös Cozifyn oma toiminta ja järjestelmät ovat kolmannen osapuolen auditoimat (2SN).

Kaikki kysymykset ja kommentit ovat tervetulleita. Viestit voit lähettää osoitteeseen tuki@cozify.fi.

Takaisin ylös


Asennus/Aloittaminen


Onko asentaminen vaikeaa?

Asennus on tehty erittäin helpoksi. Virta päälle, avaa Cozify applikaatio ja seuraa ohjeita. Seuraava vaihe on oman käyttäjätunnuksen luominen sähköpostissa välitetyn aktivointikoodin avulla. Laitteiden tunnistaminen kotisi verkosta hoidetaan nappia painamalla.

Takaisin ylös


Tarvitsenko sähköasentajan apua?

Sähköasentajaa ei tarvita Cozifyn käyttöönotossa, poislukien yksittäiset rele-laitteet joiden tuotetiedoissa mainitaan asiasta erikseen. Cozify Hubin käyttöönotto on pyritty suunnittelemaan jokaista varten siten, että erityistä teknistä osaamista ei tarvita.

Takaisin ylös


Kuinka resetoin ja liitän Ikea Floalt-tasovalon Hubiin?

Näin saat resetoitua ja paritettua Ikean FLOALT tasovalon:

  1. Tarkista ettei valo ole jo paritettu Cozify Hubiin
  2. Laita valo päälle
  3. Laita Cozify Hubi skannaamaan uusia laitteita (Lisää laite)
  4. Sammuta valo nopeasti 6 kertaa päälle ja pois alle sekunnin välein ja jätä se lopuksi päälle
  5. Odota että valo välkähtää osoittaen onnistunutta resetointia. Jos ei välkähdä muutamassa sekunnissa, niin toista sammuttelu nopeammin tai hitaammin, kunnes saat valon välkähtämään kun se jää päälle.
  6. Sammuta valo vielä kerran ja odota muutama sekunti
  7. Sytytä valo ja odota 10-15 sekuntia kunnes “Ikea of Sweden” -valo ilmestyy löydettyjen laitteiden listaan
  8. Jos valo ei ilmesty sammuta se vielä kerran, odota hetki ja sytytä uudellen


Takaisin ylös


Miten lisään Nexa 433 MHz signaalinvahvistimen Cozifyyn?

Signaalinvahvistinta ei itseään varsinaisesti pariteta Hubiin.

Signaalinvahvistin kuuntelee saapuvia 433MHz sanomia ja mikäli se tunnistaa jonkin sanoman sellaiseksi, joka sille on opetettu, se lähettää saman sanoman sellaisenaan uudestaan.

Laitteiden osalta on kahta erilaista tyyppiä:

Laitteet, joita komennetaan (esim. pistorasia)
Laitteet, joilta vastaanotetaan viestejä (esim. liiketunnistin)

Ensin paritetaan laite (ei siis signaalinvahvistinta itseään vaan se laite, jonka signaalia vahvistetaan) sellaisenaan Cozify Hubiin normaalisti Hubin läheisyydessä.

Tämän jälkeen kun paritettu laite on todettu toimivaksi, opetetaan tämän laitteen toistettava signaali signaalinvahvistimelle:

  • Paina signaalivahvistimesta liitosnappia ja sen jälkeen ohjaa Cozify applikaatiosta signaalinvahvistajaa käyttävä pistorasia rauhalliseen tahtiin päälle ja pois.
  • Vastaanotettavien viestien (esim. liiketunnistimen) osalta painetaan signaalinvahvistimen liitosnappia ja sen jälkeen aiheutetaan liikettä sensorille jonka signaalivahvistaja välittää eteenpäin.
Takaisin ylös


Käyttäminen


Säännöt ja teemat mainitaan useissa paikoissa. Mitä nämä ovat?

Säännöt kokoavat laitteita loogisiksi kokonaisuuksiksi. Säännön avulla voi esimerkiksi asettaa tietyt valot syttymään kun liikettä havaitaan. Valojen väri, sävy ja lämpötila talletetaan sääntöön myöhempää käyttöä helpottamaan.

Kodin automaatiota ohjataan teemojen avulla. Teeman alle talletetaan yksi tai useampi sääntö. Teema joko ajastetaan päälle tai teeman voi klikata päälle Cozifyn applikaation avulla.

Takaisin ylös


Mitä kaikkea voin tehdä valoilla?

Valojen värin, kirkkauden ja lämpötilan säätäminen onnistuu erittäin helposti. Halutut arvot voi tallettaa teemoihin ja sääntöihin myöhempää käyttöä varten. Voit ryhmitellä valot sopiviksi kokonaisuuksiksi. Keittiön, olohuoneen tai makuuhuoneen valot saat halutessasi yhden painikkeen taakse. Valoja voi ryhmityksen jälkeen ohjata kokonaisuutena. Valoja ohjataan helppokäyttöisen Cozify appiksen, ajastuksen tai esimerkiksi liikkeen mukaan.

Takaisin ylös


Mitä kaikkea voin tehdä Sonos-kaiuttimilla?

Sonos-kaiuttimet toistavat lähes mitä vain. Spotify- ja Deezer- palveluiden tarjonta on ulottuvillasi koko runsaudessaan. Musiikkia, tuhansia radiokanavia, satojatuhansia podcasteja, lista on loputon. Sonos vaatii virhajohdon, mutta muuten musiikin soittaminen hoituu langattoman verkon yli. Huom, älypuhelimen tai tabletin ei tarvitse olla kaiuttimen vieressä kun kuuntelet musiikkia. Sonos-kaiutin hakee musiikin suoraan verkon yli. Voit ajastaa musiikin soittamisen käynnistymään haluamaasi kellonaikaan. Tai liikkeestä kun astut huoneeseen. Sonos on toteuttanut oman applikaation iOS ja Android laitteille.

Takaisin ylös


Mitä kaikkea voin tehdä liiketunnistimilla?

Liiketunnistimen avulla voit ohjata valoja, etäohjattavia pistorasioita sekä langattomia kaiuttimia. Saat valot ja laitteet automaattisesti päälle, kun astut huoneeseen. Ja laitteet menevät viiveellä pois päältä, kun huoneessa ei ole ketään. Viiveen voit määritellä itse. Saat ilmoituksen puhelimeen, jos liiketunnistin havaitsee kotona liikettä kun siellä ei pitäisi olla ketään. Tai yöllä valot syttyvät himmennettyinä, kun käyt haukkaamassa yöpalaa. Monessa liiketunnistimessa on mukana myös lämpötila-, hämärä- tai kosteusanturi.

Takaisin ylös


Mitä voin tehdä älypistorasialla tai pistorasiaohjaimella?

Älypistorasian avulla pystyt tekemään normaalista kodin sähkölaitteesta älykkäämmän. Tuulettimet, kahvinkeittimet, jouluvalot, lapsen yövalot, perinteiset radiot, chiliviljelmän valot ja vaikkapa silitysraudan ohjaus onnistuu suoraan älypuhelimesta.

Cozify applikaatiosta voi asettaa myös käyttöajan, jonka jälkeen laite sammuu automaattisesti. Tämä on näppärä toiminto esimerkiksi silitysraudalle tai kahvinkeittimelle, joka ei voi unohtua päälle liian pitkäksi aikaa.

Takaisin ylös


Onko etäkäyttö tuettu?

Kyllä, Cozify applikaation avulla voit tarkistaa mitkä kodin laitteista ovat päällä ja sammuttaa laitteet jos niin haluat. Tai laittaa lomateeman päälle lentokentältä. Kodin laitteita ja valoja voit käyttää käytännössä mistä vain, kunhan nettiyhteys toimii.

Takaisin ylös


Miten saan lisättyä perheenjäsenille käyttöoikeudet?


Vaihe 1: Uusi käyttäjä - pyydä käyttöoikeuksia


  1. Käyttöoikeuksia varten perheenjäsenen tulee ladata Cozify mobiilisovellus sovelluskaupasta, ja rekisteröityä käyttäjäksi.
  2. Käyttäjän tulee olla samassa WiFi verkossa Cozify Hubin kanssa.
  3. Uusi käyttäjä kirjautuu Cozify sovellukseen, ja pyytää käyttöoikeuksia valitsemalla hubin valintalistasta (hub näkyy listassa mikäli käyttäjä on kirjautunut samaan WiFi verkkoon).
  4. Kun Hubin omistaja on myöntänyt käyttäjälle käyttöoikeudet, käyttäjä pääsee käyttämään ko. Hubia.


Vaihe 2: Omistaja - myönnä käyttöoikeudet

Kun uusi käyttäjä on pyytänyt käyttöoikeudet Hubiin

  1. Valitse PÄÄVALIKKO - Hubin Asetukset
  2. Sivun alalaidassa näkyy käyttäjien listalla käyttöoikeuksia pyytävä käyttäjä
  3. Anna käyttäjälle halutut oikeudet (Omistaja, Käyttäjä tai Vieras) (Lue lisää oikeuksista)
  4. Hubin käyttäjien oikeuksien päivittyminen kestää hetken (n. 30sekuntia). Tämän jälkeen uusi käyttäjä näkee Hubin valintalistassa oikeuksiensa päivittyneen, jonka jälkeen käyttäjä pääsee Hubiin sisään valittuaan sen listalta.
Takaisin ylös


Voinko rajoittaa käyttäjien oikeuksia?

Käyttäjän oikeuksia voi rajoittaa käyttäjäroolien kautta. Erilaisia rooleja ovat:

  • Omistaja
  • Pääkäyttäjä
  • Käyttäjä
  • Vieras

Eri käyttäjäroolien oikeudet löytyvät alla olevasta taulukosta:


VierasKäyttäjäPääkäyttäjäOmistaja
Laitteet
Listaa laitteitaXXXX
Käytä laitteitaXXXX
Nimeä laitteita
XXX
Poista laitteita

XX
Ryhmät
Listaa ryhmiäXXXX
Luo / Päivitä ryhmiä
XXX
Käytä ryhmiä
XXX
Poista ryhmiä
XXX
Teemat & säännöt
Listaa teemat & säännötXXXX
Käytä teemoja & sääntöjäXXXX
Luo / Päivitä teemoja & sääntöjä
XXX
Poista teemoja & sääntöjä
XXX
Muu toiminnallisuus
Etäkäyttö
XXX
Nimeä hubi

XX
Parita laitteita

XX
Anna oikeuksia

XX
Piilottaa ja lukita muilta laitteita


X
Kuittaa hälytyksiä
XXX


Takaisin ylös


Voinko vastaanottaa ilmoituksia kun kotona tapahtuu jotain?

Kyllä. Ilmoituksien lähettämistä hallitset Cozify applikaation kautta. Voit tehdä säännön, joka lähettää viestin kun kotona liikutaan. Tai saat halutessasi viestin kun lapsi tulee koulusta kotiin. Viestin voi asettaa lähtemään käytännössä mistä tahansa kotona tapahtuvasta asiasta. Oli kyseessä sitten valot, musiikin soittaminen kahdelta yöllä, tai jos jokin laite on ollut päällä yli tietyn ajan.

Voit ryhmitellä valot sopiviksi kokonaisuuksiksi. Keittiön, olohuoneen tai makuuhuoneen valot saat halutessasi yhden painikkeen taakse. Valoja voi ryhmityksen jälkeen ohjata kokonaisuutena.

Takaisin ylös


Toimiiko Cozify sähkökatkoksen aikana?

Kaikki sähkölaitteet vaativat sähkön toimiakseen. Sähkökatkoksia varten voi varautua ups-laitteella (akku): Katso esimerkkejä

Cozify toimii muuten itsenäisesti ilman Internet-yhteyttä, mutta Internetin vaativat etäviestit/etähallinta eivät toimi + mahdolliset videoklipit eivät tallennu Cozify pilvipalveluun.

Takaisin ylös


Ongelmatilanteet


Hub ei toimi?

Kokeile käynnistää Cozify Hub uudelleen ja tarkista, että Hubin sininen led valo tekee seuraavat vaiheet:


1. Sininen valo palaa tasaisesti

2. Sininen valo vilkkuu nopeasti

3. Sininen valo vilkkuu hitaasti

4. Sininen valo palaa tasaisesti


Mikäli päästään kohtaan 4, Hub on valmis, toimii ja on kiinni pilvessä.

Mikäli valo ei lähde vilkuttamaan, Hub ei jostain syystä pysty yhdistämään pilveen, eli on todennäköisesti rikki. Tällöin laite laitetaan takuuseen mikäli takuuta on vielä jäljellä.

Takaisin ylös


Kuinka resetoin Osram Lightify lamput?

Osram Lightify lamput resetoidaan laittamalla lamppu päälle viideksi sekunniksi ja pitämällä lamppua pois päältä tämän jälkeen viisi sekuntia. Toimenpide toistetaan yhteensä viisi kertaa. Kun resetointi on valmis, lamppu käy vielä kerran itsestään lyhyesti pois päältä. Tämän jälkeen lamppu löytyy automaattisesti laitteiden lisäys näkymässä.

Takaisin ylös


Kuinka resetoin Belkin Wemo lamput?

Wemo lamput resetoidaan laittamalla lamppu ensin päälle. Tämän jälkeen lamppu sammutetaan sekunniksi ja sytytetään 3-4 sekunniksi. Toimenpide toistetaan yhteensä viisi kertaa jonka jälkeen odotetaan. Noin viiden sekunnin kuluttua lamppu vilkkuu hetken ja resetointi on valmis. Tämän jälkeen lamppu löytyy automaattisesti laitteiden lisäys näkymässä.

Takaisin ylös


Miksi sääntö katoaa teemasta ja deaktivoituu?

Tämä johtuu yleensä siitä että teema on ohjattu menemään päälle ja pois liian nopeaan. Tämä laukaisee suojamekanismin, joka pudottaa säännön pois teemasta (eli "aina voimassa") ja samalla de-aktivoi säännön, eli se ei ole enää päällä. Tämä suojamekanismi ehkäisee tilanteita joissa säännöt aiheuttavat iki-loopin eli teema poukkoilee kokoajan päälle ja pois. Tämä tehtiin samalla kun kotona/poissa teemoihin liitettiin ominaisuus että vain toinen niistä voi olla aktiivinen. Eli jos kotona teeman laittaa päälle niin poissa sammuu automaattisesti ja sama päinvastoin. Tämän sisäänrakennetun "säännön" takia tuollaisen iki-loopin tekeminen vahingossa oli helppoa ja se aiheuttaisi Hubin ylikuormittumisen.

Takaisin ylös


En saa ilmoituksia tekstiviestillä?

Mikäli vastaanottajan puhelimelle ei ole määritetty puhelinnumeroa, tekstiviestejä ei voida lähettää. Täytä/tarkista puhelinnumero kohdassa PÄÄVALIKKO -> OMAT ASETUKSET -> Puhelinnumero.

Mikäli sääntöehdotus ei itsessään sisällä tekstiviestin lähetystä - lisää tekstiviestiä varten uusi sääntö, Esim. 'Lähetä viesti, kun ovi aukeaa'. Laita säännössä päälle valinta 'Lähetä viesti SMS:nä mobiililaitteen käyttäjän puhelinnumeroon'.

Tekstiviestin määrä per Hub on max. 10kpl / tunti, 25kpl / 24h.

Jos kysessä on Androidia käyttävä laite, niin ongelma saattaa ratketa menemällä:

Asetukset > (Akku) > Akun käytön optimointi > Cozify (sovelluslistasta) > Valitse "Älä optimoi”

Näin laitteen akun optimoinnin ei enää pitäisi blokata viestejä Cozifyssä.

Takaisin ylös


Proove kosteus- tai lämpötila-anturi näyttää väärää lukemaa

Mikäli sinulla on käytössäsi useampi kuin yksi Prooven lämpötila- tai kosteusanturi muista varmistaa, että ne käyttävät eri radio kanavaa tiedon välittämiseen. Asetettu kanava (1-8) näkyy mittarin näytössä ympyröitynä. Eli kussakin laitteessa pitäisi olla eri numero ympyröitynä. Kanavaa voi vaihtaa patterin suojakannen alla olevilla kytkimillä. Samoilla kytkimillä asetetaan myös mittayksikkö, eli Celscius tai Farenheit.

Takaisin ylös


Puhelimeni näyttää olevan aina etätilassa vaikka olen kotona

Varmista että puhelimesi mahdollinen VPN ei estä paikalliseen WiFiin liittymistä

Takaisin ylös


Kotelo avattu varoitus?

Osa Zigbee sensoreista osaa kertoa, onko niiden kotelo auki vai ei. Esim. pattereiden vaihto tarkoittaa kotelon avaamista. Kotelon avaaminen raportoidaan myös käyttöliittymällä varoituksella "Device tampered" / "Laitteen kotelo avattu". Varoitus poistuu sensorilta automaattisesti, kun kotelo on taas suljettu. Varoituksen poistuminen saattaa kestää osalla sensoreista jonkin aikaa (esim. puoli tuntia). Osa Centraliten sensoreista jatkaa kuitenkin varoituksen raportointia ilmeisen loputtomasti. Sensori ei ilmeisesti huomaa kotelon sulkemista.


Korjausvaihtoehtoja ovat:

- varmistaa, että paristoluukku on kunnolla kiinni

- resetoida sensori

Takaisin ylös


En saa paritettua tuettua laitetta Cozifyyn?

Laitteet paritetaan Cozifyn alkuasennuksen yhteydessä ohjatusti. Myöhemmin laitteita lisätään LAITTEET näkymästä lisäämällä uusia laitteita näkymän oikean yläkulman (+)-ikonista. Jos laite on jo aiemmin paritettu pitää se yleensä ensin resetoida, ennekuin se ilmestyy lisättävien laitteiden listalle.

Mikäli paritus ei onnistu Cozifyn ohjeiden mukaan, kokeile seuraavaa:

433Mhz laitteet (esim. Nexa / Proove)

  1. Tuo paritettava laite Hubin välittömään läheisyyteen ja aloita laitteen lisäys prosessi Cozify applikaatiossa.
  2. Mikäli laite ei löydy Hubin skannatessa, resetoi laite valmistajan ohjeiden mukaan, sekä ota patteri hetkeksi pois laitteesta ja kokeile uudelleen.


Proove power plug

Kokeile parittaa laite muutaman metrin etäisyydellä hubista. Mikäli paritus ei onnistu, kokeile resetoida laite tehdasasetuksille, jonka jälkeen parita laite uudelleen. Resetointi tapahtuu seuraavasti:

  1. Painaa 5 sec pistorasian nappia; valo alkaa vilkkumaan
  2. Painaa kerran uudestaan nappia; pistorasia nakuttaa muutaman kerran
  3. Kokeile parittaa laite uudelleen Cozifyyn

Mikäli sinulla on useita Proove pistorasioita, niitä ei kannata laittaa metriä lähemmäs toisistaan.


DEVELCO vesisensori

  1. Resetoi varmuuden vuoksi vesisensori (avaa vesisensorin kansi kääntämällä sitä vastapäivään ja paina syvemmällä olevaa reset painiketta kunnes LED valo vilkahtelee toistuvasti)
    + Laita muovilevy takaisin ja kierrä yläosa myötäpäivään kiinni sensoriin.
  2. Siirry lisäämään vesivuotosensoria valitsemalla LAITTEET-näkymästä (+)-ikoni näkymän oikeasta yläkulmasta. Laite ilmestyy hetken päästä laitteiden lisäysnäkymän ”Löydetyt laitteet”-listalle (kestänee n. 5s-60s)
  3. Valitse laite "Löydetyt laitteet" listalta. Avautuvassa laitteen tiedot näkymässä Nimeä laite ja valitse laitteelle huone (pakollinen) ja palaa laitteiden lisäysnäkymään vasemman yläkulman nuoli-ikonista.
  4. Poistu paritusnäkymästä valitsemalla ”Valmis” sivun alalaidasta


OSRAM LIGHTIFY power plug

Kokeile parittaa laite muutaman metrin etäisyydellä hubista. Mikäli paritus ei onnistu, kokeile resetoida laite tehdasasetuksille, jonka jälkeen parita laite uudelleen. Resetointi tapahtuu seuraavasti:

  1. Ota plug irti seinästä.
  2. Paina plugin nappi pohjaan ja laita plug takaisin seinään pitämällä plugin painike pohjassa
  3. Vapauta painike ylös kun plugista kuuluu naksahdus


OSRAM LIGHTIFY valot

Jos et saa liitettyä Osram Lightify valoa Cozifyyn, voit kokeilla resetoida lampun:

  1. Osram Lightify lamput resetoidaan laittamalla lamppu päälle viideksi sekunniksi ja pitämällä lamppua pois päältä tämän jälkeen viisi sekuntia.
  2. Toimenpide toistetaan yhteensä viisi kertaa. Kun resetointi on valmis, käy lamppu kerran lyhyesti pois päältä.


PHILIPS HUE valot

  1. Laita applikaation Laitteet näkymästä Hubin skannaus päälle klikkaamalla näkymän (+)-merkkiä
  2. Laita virrat päälle Hue-lamppuun
  3. Odota kärsivällisesti ainakin puoli minuuttia, kunnes lamppu ilmestyy listanäkymään. (Joissain tapauksissa Philips-lamppu vastaa hitaasti alustuspyyntöihin.)

Paritus onnistuu varmiten, jos lamppu on paritushetkellä aivan hubin vieressä.

Jos tämä ei onnistu, Huen Dimmer Switch kaukosäätimellä tehtävä tehdasasetuksien palautus riittää herättämään lampun taas paritettavaksi:

  1. Philips Dimmer Switch viedään mahdollisimman lähelle resetoitavaa lamppua ja painetaan I ja O nappuloita yhtä aikaa.
  2. Nappuloita pidetään pohjassa yli 10 sekuntia - kunnes valo välkähtää useamman kuin yhden kerran.
  3. Tämän jälkeen lamppu on resetoitu tehdasasetuksille ja parittaminen Cozifyyn voidaan aloittaa


PHILIPS HUE MOTION sensori

Resetoi laite:
  1. Paina pientä painiketta laitteen takana 10 sekuntia
  2. Odota kunnes laitteen lediin syttyy vilkkuva oranssi valo - tällöin laite on valmis uudelleen asennettavaksi
  3. Lisää laite Cozifyn applikaatiossa LAITTEET-osion LISÄÄ UUSI LAITE näkymässä (+-ikoni oikeassa yläkulmassa)
  4. Odota hetki, ja laite pitäisi ilmestyä Löydetyt laitteet -listalle näkymän alareunaan, josta valitse laita ja paina VALMIS


FOSCAM kamerat

  1. Liitä kameraan virta mukana tulleella virtalähteellä ja resetoi kamera painamalla kameran reset-painiketta (n. 30sec). (Foscam C2:ssa kunnes kuuluu ääni "reset succeeded").
  2. Liitä kamera verkkokaapelilla WiFi-reitittimeesi.
  3. Siirry lisäämään kameraa Cozifyn applikaatiossa valitsemalla LAITTEET-näkymästä (+)-ikoni näkymän oikeasta yläkulmasta. Laite ilmestyy hetken päästä laitteiden lisäysnäkymän ”Löydetyt laitteet”-listalle (saattaa kestää n.5-60sec).
  4. Valitse laite ”Löydetyt laitteet”-listalta (+)-ikonista.
  5. Seuraa näytön ohjeita rauhallisesti. Cozify luo kameralle automaattisesti turvallisen käyttäjätunnus-salasanaparin.
  6. Mikäli haluat käyttää kameraa kotisi WiFi-verkossa, valitse verkko listasta sekä kirjoita WiFi-verkkosi salasana ja seuraa näytön ohjeita. Mikäli kuitenkin haluat käyttää kameraa langallisella yhteydellä, voit jättää kameraan verkkokaapelin kiinni, tai kiinnittää sen uudelleen myöhemmin.
  7. Avautuvassa laitteen tiedot näkymässä Nimeä laite ja valitse laitteelle huone (pakollinen) ja palaa laitteiden lisäysnäkymään vasemman yläkulman nuoli-ikonista.
  8. Poistu paritusnäkymästä valitsemalla ”Valmis” sivun alalaidasta.


FOSCAM C2 (WiFi-yhteyden muodostus ongelmissa)

(Mikäli kamera muuten asentuu normaalisti, mutta WiFi-yhteys ei muodostu onnistuneesti missään vaiheesssa).

  1. Liitä kamera Ethernet kaapelilla Wifi-reitittimeesi.
  2. Lataa ja asenna tietokoneelle Foscamin verkkosivuilta www.foscam.com Support -> Download center -> Software Tools -osastolta Tools: Equipment Search Tool (Mac / Windows), sekä Plugins: Plugin for HD Cameras (Mac / Windows)
  3. Käynnistä Equipment Search Tool ja valitse kamera listalta kaksoisklikkaamalla
  4. Tästä avautuu verkkosivu web-selaimeen (Mikäli web-selain oletuksena on käytössäsi Chrome, kopioi avattu url-osoite osoitepalkista, ja avaa sama osoite Firefox tai Safari selaimella)
  5. Salli sivun käyttää ehdotettua liitännäistä, ja kirjaudu sisään tehdastunnuksilla (reset tapauksessa) / itse määrittämilläsi tunnuksilla Käyttäjänimi (oletus): admin Passwd (oletus): (jätä tyhjäksi)
  6. Sivu pyytää määrittämään uuden käyttäjätunnuksen ja salasanan
  7. Kirjaudu sisään uusilla tunnuksilla
  8. Valitse sivupalkista Network -> Wireless Settings -> Paina nappia "Scan" ja valitse kotisi WiFi verkko listalta ja liity WiFi verkkoon kirjoittamalla verkkosi salasana
  9. Nyt kamerasi pitäisi toimia WiFi-verkossasi ja olla lisättävissä mm. Cozifyyn. Lisäämisen jälkeen voit sulkea Foscamin selainhallintanäkymän.


FOSCAM Kameran paritus virheviesti: "Yhdistäminen epäonnistui" / "Connecting failed" (errNo:111)

Jos Foscam kameraa lisättäessä laitelistassa lukee että "Yhdistäminen epäonnistui" tai "Connecting failed" ja virhenumero 111, niin kamera on jumittunut sisäisesti ja voit kokeilla seuraavaa prosessia:

  1. Poista kamera Cozify Appiksella ja irrota kamerasta kaikki johdot ja odota hetki
  2. Kytke kameraan virtajohto ja paina reset nappia kunnes se sanoo "Reset succeeded"
  3. Kytke kamera Ethernet kaapelilla wifi reitittimeesi
  4. Käytä Foscamin appista ja skannaa QR koodi ja Foscam app alkaa odotella. Toivotaan että homma tästä etenee, jos ei, niin sitten on hankalampi juttu (voit yrittää muita paritusmuotoja jotka Foscamin appis tarjoaa).
  5. Asenna kamera ja määritä käyttäjätunnus ja salasana Foscamin appiksella
  6. Tämän jälkeen avaa Cozify Appis ja mene laitteiden lisäykseen
  7. Kameran pitäisi ilmestyä skannaus-listalle joten valitse se
  8. Anna äsken määrittämäsi käyttäjätunnus ja salasana
  9. Määritä huone ja peruuta vasemmasta yläkulmasta takaisin skannaus listalle ja kameran kohdalla pitäisi olla vihreä rasti
  10. Paina sivun alalaidasta "Valmis"-nappia
  11. Kamera ilmestyy "Laitteet"-pääsivulle määrittämääsi huoneeseen. Valitsemalla kameran, kuva pitäisi näkyä.
  12. Kameran asetuksista (ratas oikeassa yläkulmassa) voit määrittää kameralle WiFin ja sen jälkeen siirtää kameran haluamaasi paikkaan.

Huomaa, että ilman kamera-palvelua voit käyttää (parittaa) vain yhden kameran hubiin. Eli uudelleen paritettaessa vanha kamera pitää poistaa Cozifystä.

Olemme myös yhteydessä kameravalmistajaan tämän virhetilanteen korjaamiseksi.

Takaisin ylös


Laitetuki


Mitkä mobiililaitteet ovat tuettuina?

Cozify applikaatio toimii seuraavissa ja niitä uudemmissa käyttöjärjestelmäversioissa: iOS 9.0 ja Android 4.1

Takaisin ylös



Milloin Z-Wave tuki julkaistaan?

Ikävä kyllä Z-Wave tuen julkaisulle ei ole vieläkään antaa tarkempaa ajankohtaa - tuen julkaisemisen priorisointi kilpailee muiden rakennettavien tukien kanssa. Z-Wave tuki on kuitenkin tarkoitus julkaista; näillä näkymin mahdollisesti vielä loppuvuodesta.

Takaisin ylös


Tarvitsenko laitevalmistajan gatewayn, bridgen tai hubin?

Et tarvitse. Cozify Hub keskustelee laitteiden kanssa suoraan. Esimerkiksi Philips Hue Bridge tai Osram Lightify Gateway jäävät tarpeettomiksi.

Takaisin ylös


LähiTapiola Älykotipaketti / Älykotivakuutus kysymykset


Mitä tapahtuu, jos perun LähiTapiolan Älykotipaketin kuukausitilauksen?

Voit jatkaa laitteiden käyttöä kotona kuten tähänkin asti. Etäkäyttö, sekä erilaiset hälytykset kytketään pois päältä ja niiden käyttö ei ole mahdollista. Jos käytössäsi on ollut kamerapalvelu, et voi tallettaa kameran kuvaa tai katsoa kuvaa etänä. Jos olet hankkinut kotiin useampia kameroita, kamerapalvelun poiskytkemisen jälkeen voit liittää Cozify Hubiin vain yhden kameran.

Takaisin ylös


Palautetaanko maksetut aloitusmaksut ja kuukausimaksut jos peruutan palvelun?

Jos asiakas peruu LähiTapiolan Älykotivakuutuksen tai Älykotipaketin kk-tilauksen normaalin 14 päivän palautusoikeuden jälkeen, Älykotipaketin aloitusmaksua ja maksettuja kuukausimaksuja ei palauteta.

Takaisin ylös


Kauanko Älykotipaketin kuukausittaista palvelumaksua pitää maksaa?

Älykotipaketin palvelumaksua maksetaan niin kauan kuin laitteistoa halutaan käyttää normaalisti kaikilla ominaisuuksilla.

Takaisin ylös


Mitä tapahtuu, jos vaihdan vakuutusyhtiötä?

LähiTapiolan Älykotipaketin osto edellyttää LähiTapiolan Laaja- tai Loisto-kotivakuutuksen asiakkuutta. Jos vakuutusyhtiö vaihtuu myöhemmin, voit jatkaa Älykotipaketin käyttöä maksamalla Älykotipaketin kuukausittaista Cozify-palvelumaksua.

Takaisin ylös


En saa lisättyä / Cozify ei löydä asennuksessa tiettyä Älykotipaketin laitetta?

Mikäli jokin laitteista ei ilmesty "Löydetyt laitteet" listalle asennusohjeita seuraamalla, lisää ensin laitteet mitkä ilmestyvät listaan, ja poistu LISÄÄ LAITTEITA -näkymästä valitsemalla "VALMIS".

Avaa LISÄÄ LAITTEITA -näkymä tämän jälkeen uudelleen LAITTEET osion oikeasta yläkulmasta (+)-ikonista, ja kokeile lisätä laite uudelleen, seuraamalla ko. laitteen asennusohjetta.

Takaisin ylös